Porvoon Mustang ry

Porvoon Mustang ry – Borgå Mustang rf (PoM) on porvoolainen ratsastusseura, joka on perustettu vuonna 1975. Jäsenmäärä on noin 270, joista kolmannes on junioreita (alle 18-vuotiaita) ja loput aikuisratsastajia. Aktiivisia kilpailijoita on noin 40. Seuran jäseniä on lähes kaikilla ratsastustalleilla Porvoon alueella.

Porvoon Mustang on Suomen Ratsastajainliiton (SRL) jäsenseura. Kuulumalla SRL:n jäsenseuraan saat ratsastusseuran omien etujen lisäksi SRL:n tarjoamat edut sekä sen yhteistyökumppaneiden tarjoamat edut. Tärkein näistä on kattava tapaturmavakuutus, joka on voimassa aina hevosten kanssa puuhaillessa.

Liittyessäsi Porvoon Mustangiin pääsen osaksi aktiivista ratsastusseuraa. Seura järjestää vuoden aikana noin kahdeksat valtakunnalliset ratsastuskilpailut, infotilaisuuksia sekä muuta hevosiin liittyvää tekemistä. Otamme vastaan uusia ideoita jäsenistöltämme ja toivotamme kaikki mukaan iloiseen porukkaamme!

PoM:n jäsenistössä on kilparatsastajia, tuntiratsastajia, hevosammattilaisia, oman hevosen omistajia, vuokraajia, harrastelijoita ja kaikenmoisia hevoshulluja. Seuratoiminta on aina vapaaehtoista ja seuraan kuuluminen ei edellytä jäseneltä mitään.

Tervetuloa mukaan PoM:iin!

Muutama hyvä syy kuulua ratsastusseuraan:
– Saat kattavan LähiTapiolan tapaturmavakuutuksen, joka on voimassa aina hevosia hoidettaessa, ratsastaessa sekä matkoilla tallille.
– Saat Hippos-lehden jäsenetuna kahdeksan kertaa vuodessa.
– Voit suorittaa ratsastuksen hevostaito- ja ratsastusmerkkejä.
– Voit osallistua ratsastuskilpailuihin.
– Voit osallistua toimihenkilökoulutuksiin ja toimia koulutuksen jälkeen tuomarina, ratamestarina, stewardina jne.

SRL:n yhteistyökumppaneina mm:
– Hippos-lehti
– LähiTapiola
– Tallink Silja
– Scandic Hotels
– Lakineuvonta SRL:n jäsenille
– St1
– Hevoshullu-lehti
– Tampereen Hevoset-messut
– FemtoLasik
(Lähde: SRL nettisivut)

Pääset liittymään Porvoon Mustangiin seuran nettisivujen kautta: www.porvoonmustang.net ja valitset sieltä ”jäsenasiat”, vasemmalla valikossa on sähköinen liittymislomake. Voit myös ottaa yhteyttä jäsensihteeriin Saija Nurmeen 041-503 4236 tai saija.halttunen@suomi24.fi.