Yleinen

Elämää Kyllikin kanssa

Neljän kuukauden kisatauon jälkeen koulukisat häämöttävät ja Kyllikki alkaa ontua. Taas. Vedetään siis syvään henkeä, ajetaan Sipoosta kaksi kertaa päivässä tallille hoitamaan ja kävelyttämään. Taas. Yritetään pitää kaikkien mieli rauhallisena, mutta varaudutaan jo siihen, että kisat jäävät väliin. Taas. Reilu vuosi hevosenomistajana on opettanut ottamaan rauhallisesti, koska paljon on ehtinyt tapahtua. Vähemmälläkin olisi hevosenomistajaksi voinut ehkä pätevöityä, mutta ainakin nyt osataan paljon kaikenlaista.

Toukokuussa 2017 päätin ostaa meille hevosen. Koska halusin ostaa hevosen.  Onhan siinä pariin suuntaan saanut asiaa perustella, mutta mitäpä siitä.

Ensin oli tajuttava ja myönnettävä, ettei oikeastaan ymmärrä asiasta mitään. Sitten vähitellen opeteltava hevosenomistajan elämää niin paljon, että osaa hankkia tietoa ja kysyä. On hahmotettava, että mistä asioista jo jotain ymmärtää. Siitä tilanne sitten vähitellen paranee.

Kaiken tämä tiedonhankkimisen keskellä on tärkeää opetella luomaan yhteyttä omaan hevoseensa. Opetella tuntemaan sen ajatuksia, reagointia eri tilanteisiin, jäykkyyksiä, turvotuksia ja mielentilaa. On opittava luottamaan omaan tunteeseen siitä, mikä on tälle tammalle normaalia ja mikä ei. Tämä kaikki on tehtävä yhdessä oman tyttären kanssa, sillä tässä onnistumme vain yhdessä opetellen. On ollut ilo huomata, että Roosasta on kasvanut herkkä ja huolellinen hevosenomistaja, jonka kanssa voi aidosti jakaa vastuuta.

Roosa ensimmäisen kerran Kyllikin selässä toukokuussa 2017

Aloitimme säännöllisen ratsastamisen Porvoon Ratsutallilla neljä vuotta sitten. Kun oman hevosen aika tuli, oli itsestään selvää tuoda Kyllikki Ratsutallille, tuttujen ihmisten keskelle ja tutun opettajan valvovan silmän alla. Meille on ollut äärimmäisen hyödyllistä myös se, että Kyllikin sairaslomien aikana Roosa on voinut ratsastaa monipuolisesti ratsastuskoulun hevosilla. Hyppykavereitakin on riittänyt, vaikka Kyllikin hypyt ovat kevään jälkeen olleet enemmän mielenpiristystä kuin estetreenejä.  Vähitellen koko tiimin taitojen ja rohkeuden karttuessa olemme oppineet lisäämään myös itsenäisen ratsastuksen määrää.

Porvoon Ratsutallin Pia-yrittäjää on kiittäminen rohkaisusta, kun puhelimessa aikoinaan hengästyneenä kerroin miettiväni omaa hevosta. Puhumattakaan niistä hetkistä, kun hänen kanssaan klinikalla yhdessä itkettiin. Ensin pelosta ja sitten helpotuksesta.

Tallin avulla on myös löytynyt todella hieno ammattilaisten verkosto arjen tueksi: valmentajat, kengittäjä, lihaskalvohieroja, ruokinta-asiantuntijat ja vammojen hoitovinkit. Ja useampi ”Auttava puhelin” -numeroa minullekin, kun asiat meinaavat mennä ihan solmuun,

Jos olisi alussa tiennyt sen, minkä nyt tiedän, en ehkä olisi uskaltanut Kylliä ostaa. Onneksi en tiennyt, sillä kaikkien näiden tilanteiden jälkeenkään en mitään muuta hevosta olisi meille halunnut. Eniten ovat yllättäneet Kyllikin huolestuminen ilman hevoskaveria sekä maastakäsittelyn ja lastauksen ongelmat. Kaikissa mennään maltin kanssa eteenpäin, opetellaan paremmiksi yhdessä.

Viime viikon jalkaongelmista selvittiin kisakuntoon, vaikka vähän täpärälle meni. Viikonloppuna Roosa ja Kyllikki menivät kaksi hienoa heB-rataa saaden arvokasta kokemusta. Kisarutiinit menivät jo hyvin, letit onnistuivat, siirtymiset kisapaikalle menivät hienosti eivätkä äiti ja tytär tapelleet. Toisenlaisiakin kisapäiviä on eletty.

Maanantaina oli ihana satulaton maastoretki, jonka aikana Roosan kanssa puheltiin monenlaista, nautittiin pilvettömästä taivaasta ja kuulaasta syysilmasta.  Yhtäkkiä mitään hevosmurheita ei enää ole mielessä ja tuntuu suorastaa etuoikeutetulta ajella tiistaina aamukuudelta ennen töihin menoa tallille Kyllikin kengitykseen.

 Hevosenomistajan elämää  ☺

Hanna Iiskola-Kesonen

Onnellinen hevosenomistaja vuodesta 2017

 

 

 

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *